top of page
VUODEN_HIIHTOKOULU_2019_CMYK.png

PIENEN JA TUNTUREITA RAKASTAVAN HIIHTOKOULUN ISO ASIA

Valintaraadin ytimenä valinnan takana on ollut kokonaisvaltainen panostus laskettelijoiden suorituspaikkojen kehittämiseksi sekä ennakkoluuloton työ, jota Pallaksen Pöllöt ovat tehneet lajin harrastajien hyväksi. Tehdyt toimenpiteet edistävät hiihtokeskustoimialan lisäksi myös koko Suomen matkailua.

Pallaksen Pöllöt on ainutlaatuisella tavalla tuonut perinteisen tunturihiihtokoulun nykyaikaan. Hiihtokoulu on hyödyntänyt alamäkilajien trendit ja kehittänyt uusia tuotteita niin vapaalaskuun kuin perinteiseen tunturihiihtoon.

Hiihdonopettajat – Pöllöt – ovat vahvasti läsnä Pallaksella, ja itse asiassa juuri he luovat tunnelman tunturiin. Pallaksen Pöllöjen tekemisessä on lämpöä.”

VALINNAN

PERUSTEET

Vuosittain Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen järjestämässä vuosigaalassa jaetaan tunnustusta vahvasta työstä hiihtokeskusalan eteen. Median ja Visit Finlandin edustajat tustuvat kolmeen eri kategorian edustajiin, jotka ovat herättäneet positiivista huomiota niin asiakkaiden kuin alan ammattilaistenkin keskuudessa. Kategoriat ovat Vuoden hiihtokeskus, Vuoden lähikeskus ja Vuoden hiihtokoulu.

​

Alan merkittävin palkinto on tavoiteltu, sillä kriteerit palkinnon takana ovat monisäikeiset ja ottavat huomioon niin alan kehittämisen, kannattavuuden kuin turvallisuusnäkökohdatkin. Voittajat erottuvat edukseen kaikilla mittareilla. Vuonna 2019 Vuoden hiihtokeskukseksi palkittiin Ruka ja lähikeskukseksi Laajis.

PALKINNON

TAUSTAA

TÄSTÄ

TULEVAISUUTEEN

Palkinto pöllöille ja Pallakselle on ainutlaatuinen ja historian ensimmäinen. Tämän vuoksi sen arvo on varsin suuri. Samalla se tarkoittaa entistä vahvempaa katsontaa tulevaisuuteen ja tulevien talvien tuuliin.

​

Ensin juhlimme palkintoa yhdessä kanssanne. Sen jälkeen olemme Pallaksen hetkissä läsnä.

​

Lupaamme, että seisomme vahvasti takamaastoihin nojaten ja Pallaksen tuntureista eläen. Tavoitteenamme on saada yhä useampi rakastumaan Pallakseen ja luontoon mitä rakkaat tunturit meille tarjoavat.

​

Yhteisöllisyys on tulevaisuuden lämpö ja herkkyys. Tapahtuu tunturin tuulissa mitä tahansa, pöllöt ovat tulevaisuudessakin hetkessä eläjiä, joiden tarkoitus on tarjota välittömiä ja tunnerikkaita hetkiä niin hotellin hirsien sisäpuolella mutta etenkin niiden ulkopuolella. Tarkoitus on halata kun hotelliin saavutaan ja vilkuttaa alamäkeen kartavan auton perään. Jos emme aina ole ovella, on tämä ainakin kuvainnollisesti se mitä tunnemme Pallaksen vieraita kohtaan.

​

Tehdään yhdessä Pallasta ja sen tulevaisuutta Pöllöjen johdolla.

TARINA

1930-LUKU

1965

NAISET ALOITTIVAT HIIHTOKURSSIT PALLAKSELLA KAARINA KARIN JOHDOLLA. LOPUTTOMIA UMPIHANKIA SIIHEN AIKAAN TÄYSIN AINUTLAATUISELLA SIJAINNILLA. HIIHTOPERINTEEN SYNTY JA TUNTURIHIIHDON OPETTAMISEN ALKUTAIVAL.

AMPPA HEINONEN YHDESSÄ USEIDEN SUKSIMIESTEN KANSSA SAI KUTSUN SILLOISELTA HOTELLINJOHTAJALTA JÄRJESTÄÄ HIIHDONOPETUS PALLAKSELLA. SYNTYI HIIHTOKOULU MUSTAT ENKELIT.

1969

MUSTAT ENKELIT PÄIVITETTIIN PALLAKSEN PÖLLÖIKSI

1970-1990

PALLAS OLI VUOSIKYMMENET SUOMEN HIIHTOMATKAILUN HUIPULLA. SUOMEN HUIPPUARTISTIT SAIVAT HOTELLIN PURSUAMAAN MATKAILIJOISTA. PÖLLÖT RAKENSIVAT YHDESSÄ HOTELLIN KANSSA MAAILMAA, JOSTA TULI ULKOILMAILUN KÄSITE.

1995

30 VUOTTA PALLAKSEN MAAILMAA JA UNELMIA. HYPÄTESSÄÄN PÖLLÖJEN PERÄSIMESTÄ AMPPA OLI ANTANUT PALLAKSEN PÖLLÖILLE SIELUN JA PERINNÖN, SAMALLA EIJA SAVIKKO OTTI PÖLLÖVASTUUN.

1997

PERTTI YLINIEMI JA NYKYISELTÄ NIMELTÄÄN LAPLAND HOTELS OSTIVAT PALLAKSEN HOTELLIN JA RINNETOIMINNAN. PÖLLÖT TULIVAT OSAKSI HOTELLIKETJUN MUONIOLAISIA JUURIA.

2015

PÖLLÖT OTTIVAT ENSIMMÄISEN ASKELEEN TAKAMAASTOKOULUTUKSEEN

2016

VUOSI, JOLLOIN PÖLLÖT UUSIVAT SULKANSA.

HIIHTOKOULUN STRATEGIA MUUTETTIIN TAKAMAASTOPAINOTTEISEKSI JA VIRALLINEN NIMI PÄIVITETTIIN ELÄMYSHIIHTOKOULUKSI. TAKAMAASTOHIIHTO TUOTTEISTETTIIN JA SEN MERKITYS NOSTETTIIN PÖLLÖJEN TÄRKEIMMÄKSI ELEMENTIKSI. ALOIMME OLLA MITÄ OLIMME AINA OLLEET.

2019

PALLAKSEN PÖLLÖT VALITTIIN ENSIMMÄISTÄ KERTAA HIIHTOKOULUN HISTORIASSA VUODEN HIIHTOKOULUKSI.

TUNTURIT JA AITO ELÄMÄNTYYLI ON TÄÄLLÄ.

TUNTURIHIIHTO ON YKSI AINUTLAATUISIMMISTA KOKEMUKSISTA. PUUTTOMAT KEROT JA LUMI ALLA JALKOJEN LUMOAVAT PUHTAUDELLA JA HILJAISUUDELLA. LÄHDE RETKELLE JA ANNA HIIHDOLLE SEKÄ TUNTUREILLE MAHDOLLISUUS LUMOTA

OMASSA MAAGISESSA AJASSAAN ELÄVÄ HOTELLI SEISOO MUUTTUMATTOMANA TUNTURIEN SYLISSÄ NAUTTIEN VILLISTÄ LUONNOSTA. SE EI SELITTELE TAI PYYTELE ANTEEKSI. ON JUURI SE MITÄ ON KAUNEUSVIRHEINEEN KAIKKINEEN. SIKSI SEN JA PÖLLÖJEN SEURASSA ON HYVÄ OLLA. 

bottom of page